Perjantaipäivä siinä missä muutkin. Syö, pese, pue, joudu jo. Kiire, kiire ja sitten iltaa viettämään. Vedän henkeä ja rentoudun, omien kanssa on hyvä olla. Ilta solju eteenpäin, laulaen, syöden ja juoden. Mitäpä ihminen muuta. Taksimatka on budjetoitu, mihinkään ei ole kiire, punaviini on loistavaa.

Sitten istun pöytääsi eikä mikään ole enää koskaan kuin ennen. Miten voikin ihminen katsoa silmiin, tulla iholle ja sen alle koskematta. Ottaa kädestä kiinni viedä pois hälinästä ihmisten keskellä. Vai odotinko niin käyvän, luinko peliä, jota oli pelattu jo pitkään, itselleni parhain päin. 

Otit kädestä todistajien läsnäollessa, jos tästä tulee jotain suurta niin sen alulla on todistajia.

Vastustelin vaikka tiesin, että on vain yksi vastaus, yksi mahdollisuus, yksi tilaisuus, yksi ovi avattaksi. Tartun siihen tai unohdan. En pystynyt olemaan vahva tai sitten olin juuri sitä. Vahva ja itsekkyydessäni rehellinen Sinulle.

Sitä taksimatkaa en unohda. Suutelit minut kotiin asti.